Ficolo investoi kansainvälistymiseen ja konesalinsa laajentamiseen

seppo.ihalainen

Suomen ensimmäinen colocation-palveluihin erikoistunut konesaliyritys Ficolo oy hakee entistä voimakkaampaa kasvua panostamalla kansainvälisten asiakkaiden hankkimiseen sekä konesalin infrastruktuurin kehittämiseen ja laajentamiseen. Ficolo sai kesällä kasvunsa tueksi miljoonan euron pääomasijoituksen ICT-yritysten omistamiseen ja kehittämiseen keskittyneeltä Finda Oy:ltä.

”Meillä on hyvät edellytykset kiihdyttää kasvuamme. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä ainutlaatuiseen colocation-toimintamalliimme”, Ficolon toimitusjohtaja Seppo Ihalainen sanoo.

Colocation-palvelu tarkoittaa yhteistyötä, jonka tiiviyden asteen asiakas voi itse valita. Se soveltuu erinomaisesti yrityksille, jotka tarvitsevat mahdollisimman joustavan ratkaisun konesaliulkoistukseen. Kahden toimintavuotensa aikana Ficolo on kehittynyt startupista aidoksi kasvuyritykseksi. Yrityksellä on jo yli 30 asiakasta, pörssiyhtiöistä suuriin julkisen sektorin toimijoihin.

Merkittävämpää kansainvälistä liiketoimintaa haetaan erityisesti yhteistyöstä pilvipalveluita tuottavien yritysten kanssa. Suomi on loistava paikka konesalille: ulkomaiset asiakkaat arvostavat vakaata yhteiskuntaa, toimivaa infrastruktuuria ja viileästä ilmastosta johtuvaa energiatehokkuutta.

Muista suomalaisista toimijoista Ficolo erottuu nimenomaan yhteistyömallillaan, joka on saanut asiakkailta erinomaista palautetta. Lisäksi Ficolon sijainti pääkaupunkiseudun ulkopuolella tuo yritykselle selkeää kilpailuetua.

”Olemme huomattavasti edullisempia kuin konesalit muualla Länsi-Euroopassa ja usein jopa puolet edullisempia kuin konesalit pääkaupunkiseudulla. Osaamisemme, toimintamallimme ja kustannustehokkuutemme vuoksi olemme saaneet kauppoja myös Venäjän kovassa kasvussa olevilta ICT-yrityksiltä”, Ihalainen sanoo.

Kansainvälistymistä edistetään vahvistamalla organisaatiota sekä investoimalla myyntiin ja markkinointiin. Tänään avattiin Ficolon uudistuneet sivut ja esiteltiin yrityksen uusi visuaalinen ilme.

Ficolon 8 500 neliön konesalikiinteistö sijaitsee Ulvilassa, Puolustusvoimien käyttöön louhitussa kallioluolastossa. Kasvaneen kysynnän vuoksi konesalin kapasiteettia on lisätty ja yritys valmistelee myös konesalin laajentamista luolaston uuteen tunneliin. Ficolo on myös vahvistanut verkkoyhteyksiään ja solminut uusia operaattorikumppanuuksia.

Lisätietoja:
Seppo Ihalainen, toimitusjohtaja, Ficolo Oy, p. 044 774 4300

Ficolo on Suomen ensimmäinen colocation-liiketoimintaan erikoistunut konesaliyritys, jolla on laaja tuote- ja palveluportfolio. Ficolon 8 500 neliön konesalikiinteistö sijaitsee Ulvilassa, yrityksellä on lisäksi myyntitoimisto pääkaupunkiseudulla. www.ficolo.com

Muut tiedotteet

Arkistoidut