Ulkoistettu konesali saattaa fyysisesti sijaita kaukana omista toimitiloista, mutta todellisuudessa se voi sijaita vain muutaman klikkauksen päässä. Asiakasportaali tuo läpinäkyvyyttä ja varmuutta siitä, että olosuhteet konesalissa ovat optimaaliset ja laitteet toiminnassa.

Ficolon asiakasportaali on asiakaspalvelun kanava, mutta myös tietokanava omista laitteista, valvonnasta sekä olosuhteista konesalissa. Ficololla alkuvuodesta 2015 aloittanut Sakari Anttonen kertoo, että asiakkaille on nähtävillä esimerkiksi reaaliaikainen konesaliolosuhteiden ja asiakaskohtaisen sähkönkulutuksen raportointi. Lisäksi portaali tarjoaa näkymän asiakkaan räkkikokonaisuudesta laitteineen. Lisäpalveluna portaali mahdollistaa myös valvontanäkymän asiakkaan omille laitteille.

Sakarin vastuualueena on valvonnan sekä järjestelmien ylläpito ja kehitys. Asiakasportaalin kehitys on yksi hänen työalueistaan. Sähkönkulutuksen valvonnan jatkokehitys on ollut ensimmäisiä tehtäviä, samalla portaali on tullut itselle paremmin tutuksi, Sakari kertaa. Sakari kertoo, että asiakasportaalin kehitys on jatkuvaa. Hän jatkaa kehottaen, että asiakaspalaute on toivottavaa myös tässä asiassa.

Kanava tukipyynnöille

Colocation malli tarjoaa aina tarvittavat käsiparit kaikelle konesalissa tehtäville fyysiselle työlle, huolloille ja valvonnoille. Toisaalta malli mahdollistaa myös asiakkaiden tekevän ne halutessaan itse. Asiakasportaalin kautta hoituvat helposti kaikki tukipyynnöt omille laitteille. Portaalin kirjataan kaikki asiakkaan pyynnöstä tehtävät työt, näkyvissä on siis myös hoidetut tai kesken olevat tukipyynnöt.

Ficolon ylläpito- ja valvontapalvelun tilanneilla asiakasportaalista näkyvät valvottavat laitteet, levytila yms muut valvottavat asiat. Tarvittaessa myös asiakkaalle on saatavissa hälytystiedot sähköpostitse tai tekstiviestillä.

Käytännössä konesali vain muutaman klikkauksen päässä ja tarvitsemasi käsiparit saatavilla kun niitä tarvitset:

Ficolo customer portal

Kiireiset tukipyynnöt on hyvä ilmoittaa myös puhelimitse numeroon 02 624 8501. Tukipyyntöjä voi lähettää myös osoitteeseen support@ficolo.com. Kysymykset ja kommentit portaalista support@ficolo.com

Sakari Anttonen:

  • Ficololla alkuvuodesta 2015

  • Vastuussa järjestelmien sekä valvonnan ylläpidosta ja kehityksestä

  • Valmistunut Satakunnan ammattikorkeakoulusta tietoliikennetekniikan insinööriksi

  • Opiskelee diplomi-insinööriksi Porin ylopistokeskuksessa